keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Sairastuvasta hyvää päivää

Täällä ollaan TAAS kipeenä. Mulla ollut kuumetta sunnuntaista asti, miehellä maanantaista. Niilo oli kuumeessa viikonlopun mutta onneksi on nyt jo kunnossa. Itsestä ei voi samaa sanoa. Nenä aivan tukossa, kurkku kipeä ja kamala yskä, ääntä ei meinaa lähteä. Miehelläkin onneksi taitaa alkaa pahin osuus hellittää. Tää on niin turhauttavaa, musta tuntuu ettei olla koko vuotena muuta tehty ku sairasteltu. Aleksi oli tosiaan meillä koulujuttujensa takia viimeviikon ja lähti maanantaina sitten kotio, muut muksut käväsivät viikonlopun verran, kaikki Elliä lukuunottamatta kipeinä. Eli eipä juuri mitään tehty koko viikkona tai viikonloppuna. Lauantaina vapun kunniaksi jaksoin jollain ihmeen voimilla tehdä ison kasan munkkeja ja passitin miehen hakemaan pari pulloa lastenshamppanjaa kaupasta juuri ennenkuin meni kauppa kiinni. Vähän edes jotain piristystä! Ja kyllähän ne kauppansa teki.

Tottakai nyt myös kun on oikeen kipeenä, ulkona on mitä mahtavimmat kelit. Harmittaa kun tuo puisto tossa tien toisella puolella houkuttelisi, olisi mukava viedä Niilo keinumaan yms. mutta ei.
No, kyllä kai sitä kerkee kun tästä vähän toipuu. Harmittavasti joutunut kuvausjuttujakin siirtämään ja muita menoja. Tää saa kyllä nyt olla tän vuoden vika pöpö, myö ollaa saatu jo ihan tarpeeksi näistä!

Oon kamppaillu masennuksen kanssa jo vuosia, välillä se on lievää, välillä sitten vähän vaikempaa. Viime aikoina olen alkanut saamaan siitäkin jo ihan tarpeekseni, ja tekemään kaikkeni että se siitä lähtisi menemään. Aloitin itselleni "positiivisuuspäiväkirjan", luin netistä erilaisia harjoituksia yms mistä voisi olla apua, ja siellä tuli vastaan tälläinen; 
Kun huomaat pienet ilot elämässäsi, teet itsesi avoimeksi onnellisuudelle. Listaa viiden minuutin ajan kokemuksia ja asioita, jotka tuovat sinulle iloa, kuten radiosta tuleva hyvää mieltä tuova musiikkikappale, kalastusretki, piristävä kävely, rakkaan yllättäminen lahjalla, auringon lämpö kasvoilla, iltapäivätorkut jne. Anna asioiden virrata mieleesi kuin vesi virtaa joessa.
Millaisia asioita huomasit? Etsi loppupäivän ajan tietoisesti pieniä ilonaiheita elämästäsi!

Lisää vastaavia löytyy täältä: http://www.oivamieli.fi 
Mutta niin, oon nyt joka päivä iltasella istunu alas ja ranskalaisilla viivoilla listannu paperille päivän positiivisuudet. Vaikka se kuulostaakin hiukan hupsulta niin on siitä kyllä apua ollut oikeasti. Tulee heti parempi olo sekä mun jatkuvat painajaiset on alkannu hellittämään kun on kevyempi mieli nukkumaan mennessä. Viime yönä tosin näin unta että olin Marge Simpson!
Apua mitä tälle fontille kävi? No jaa, ehkä se ei niin paljon haittaa. Kun laitoin ton lainauksen tuohon nii tälle kävi jotain.

Sain SNYltäni kiva vapputervehdyksenkin, ehä mie keren sitäkään tänne postailemaan kun oli ajankohtaisempaa! Kiitos kuitenkin ja sairastelusta huolimatta meillä oli ihan kiva vappu :) Mites teillä, pääsittekö grillailemaan kuten kirjoittelit? Täällä satoi vettä koko päivä.


Käsityöt on nyt ihan jäänneet tällä viikolla, niinkuin kyllä kaikki, huushollikin alkaa olemaan hiukan räjähtänyt. Ikkunalautapuutarha sentään voi hyvin, sinne pääsi viimeviikolla kaupasta ostetun ruukkusalaatin tynkä mikä lähtikin hurjaan kasvuun. Chilit melko hitaasti kasvaa, mutta kasvaa kuitenkin. Tässä vielä kuvia kasveista ja Niilosta, hengailtiin aikaisemmin parvekkeen sohvalla poitsun ja kissan kanssa kun ei kunnolla ulkoilemaan päästä vielä.






Sairastupa kuittaa ja raahautuu lääkekaapille.
Emmi


3 kommenttia:

  1. Voi teitä =( Samoilla keleillä mentiin vappuna, onneksi sunnuntaina jo alkoi arska lämmittää =) Nyt ollukin sitten ihanan keväisiä/kesäisiä ilmoja. =) Säästä huolimatta grillailimme vappuna mutta kuinkas ollakaan kaasu päätti loppua juuri ennenkuin kaikki oli valmiina =D Ei muuta kuin ruoat uuniin siksi aikaa että viimeisetkin valmiit =) Yritän saada paketin alku viikosta matkaan =) snysi

    VastaaPoista
  2. Pakettisi lähti tänää matkaan. =) Ehdin vetää teipit kauttaaltaan paketin ympäri ennenkuin huomasin että yksi asia unohtui. Se on teipattuna vielä paketin päälle lapun viereen eli päälläkin on tavaraa "pussissa" =)
    Snysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon jälleen kerran, löysi paketti perille sekä löytyi napit paketin päältä :)

      Poista